Tule meille töihin!

Wild Nordic Finland / Villi Pohjola on yksi Suomen tunnetuimmista luontomatkailubrändeistä. Normaalien ohjelmapalveluiden lisäksi erikoisuutemme on toteuttaa myös niitä ohjelmia, mistä muut ehkä vielä haaveilevat, paikoissa joita välttämättä ei edes tunneta. Talvitoimintaamme kuuluvat moottorikelkka-, luontoliikunta- sekä husky- ja poro-ohjelmat Suomen Lapissa, pitkät kelkkasafarit Norjaan, Ruotsiin ja Venäjälle, syvänlumen kelkkakoulut erillisillä koulutusalueilla sekä Ruotsin että Venäjän vuoristossa, majoitus- ja ravintolapalvelut, erä- ja revontulilentopalvelut sekä tv- ja mainoselokuvatuotannot.

Henkilökuntamme koostuu matkailualan idearikkaista osaajista, ja voimakkaasti kasvavan liiketoiminnan myötä haemme lisää työntekijöitä:

Kausioppaita Rovaniemelle (6.11.2017–1.4.2018)
Oppaitamme voisi kuvata sanalla No Ordinary. Jos olet aktiivinen ja sosiaalinen ulkoilmaihminen joka kokisi sopivansa tähän melkoisen hulluun joukkoon, lähetä hakemus. Työtehtävät ovat ryhmien opastukset eri muodoissa – olipa liikkumisväline sitten moottorikelkka tai lumikengät. Työkielemme on englanti mutta nyt haemme erityisesti lisäksi seuraavia osaamisen alueita: espanjan, saksan ja kiinan kielen hallinta tai linja-autokortin (D) sekä ammattiajoluvan omistus. Oppailla tulee olla vähintään B-luokan ajokortti, myös ensiapukoulutus ja hygieniapassi olisi eduksi.
Lähetä hakemuksesi ja CV 31.8.2017 mennessä tyot@villipohjola.fi. Otsikoi hakemuksesi ”Kausiopas”.

Vastaanottovirkailijoita Pajakylän Front Deskiin Rovaniemellä sekä Kämppäkartano Vaattunkiin (6.11.2017–1.4.2018)
Taatusti tapahtumarikkaat päivät mitä ihmeellisimpien asioiden äärellä toteutuvat Villi Pohjolan Font Deskissä kaiken ytimessä ja asiakasvirran keskellä. Jos pystyt nopeaan reagointiin ja samalla tarkkaan työskentelyyn edelleen hymyillen, voisi tämä olla sinun paikkasi. Työkielinä ovat englanti ja suomi, muu kielitaito on plussaa. Eduksesi ovat myös ajokortti, hygienia- ja alkopassit sekä varavastaavanpätevyys.
Lähetä hakemuksesi ja CV 15.9.2017 mennessä tyot@villipohjola.fi. Otsikoi hakemuksesi ”Front Desk Specialist”.

Kuljettaja asiakasryhmillemme Rovaniemelle (6.11.2017–1.4.2018)
Työnkuvaa voisi kuvata nimikkeellä No Ordinary Driver. Jos olet aktiivinen ja sosiaalinen asiakaspalveluihminen, joka kokisi sopivansa tähän melkoisen hulluun joukkoon, lähetä hakemus. Työtehtävänä on pääsääntöisesti ryhmien kuljettaminen niin linja-autolla kuin muulla mahdollisella kauden aikana tien päälle saadulla kalustolla. Työkielenä on englanti, muu kielitaito on eduksesi. Omaathan D-ajokortin ja ammattipätevyyden.
Lähetä hakemuksesi ja CV 15.9.2017 mennessä tyot@villipohjola.fi. Otsikoi hakemuksesi ”Kuljettaja”.

Työmiehiä Rovaniemelle, kaksi paikkaa (6.11.2017–1.4.2018)
Luonnistuuko sinulta logistiikka, monipuolinen kaluston huolto ja raskas fyysinen työ myöhäisinäkin iltoina pakkasessa? Haemme kahta riuskaa työmiestä toimipisteillemme Pajakylään ja Vaattungin Kämppäkartanolle. Työkielinä ovat suomi ja englanti, ja vaatimuksena vähintään B-luokan ajokortti. BE-kortti ja ajokokemus raskaan kuorman kanssa katsotaan eduksi.
Lähetä hakemuksesi ja CV 15.9.2017 mennessä tyot@villipohjola.fi. Otsikoi hakemuksesi ”Työmies”.

Harjoittelijoita Rovaniemelle (6.11.2017–1.4.2018)
Moniin matkailualan opintoihin liittyy harjoittelujaksoja, ja nyt etsimmekin harjoittelijoita ohjattuun työssäoppimiseen seuraavissa tehtävissä:
– asiakaspalvelu, ohjelmien valmistelu ja avustavat tehtävät toimistolla Pajakylässä
– moottorikelkkojen huolto- ja vuokraustoiminta Pajakylässä
– majoitus- ja ravintolapalvelut Vaattungin Kämppäkartanolla
– ravintolan keittiöpalvelut Vaattungin Kämppäkartanolla
– avustava ohjelmapalveluiden ohjaaminen.
Odotamme sinun olevan reipas, oma-aloitteinen sekä asiakaspalvelu- ja markkinointihenkinen. Työkielinä ovat suomi ja englanti. Huomioithan, että harjoittelun vähimmäispituus on 80 tuntia.
Lähetä hakemuksesi ja CV 15.9.2017 mennessä tyot@villipohjola.fi. Otsikoi hakemuksesi ”Harjoittelija”.

Villi Pohjola ei ole pelkkä yhtiö vaan paikka, jossa pääset kokemaan kansainvälisen asiakaspalvelun ilmapiirin. Kohtaat hyvässä tiimissä lukemattoman määrän hyviä kokemuksia, haasteita ja niiden ratkaisuja sekä olet osa asiakkaidemme haaveiden todeksi tekemistä.